anssi | kesä 5, 2015 | Keuruun museo, luennot
Nykytaiteen ilmiöitä meillä ja maailmalla: Taide ja osallisuus museopedagogi ja taidehistorioitsija Kaija Kaitavuori Yksi osa nykytaiteesta on suurta ja suurieleistä, näyttävää taidetta, jota esitellään kansainvälisissä biennaaleissa ja taidemessuilla. Toiset suuntaukset taas ovat vähäeleisempiä, mutta kiperän poliittisia; ne löytyvät usein digitaalisen median tai ruohonjuuritason tuotannoista. Sitten on taidetta, joka syntyy taiteilijoiden ja tavallisten ihmisten yhteistyössä, arkipäivään nivoutuvina osallistavina prosesseina. Kaija Kaitavuori käsittelee etenkin viimeksi mainittua ja pohtii myös, miten eri suuntaukset suhtatuvat yleisöön ja globaaliin taidemaailmaan. Kaija Kaitavuori on kiinnostunut taiteesta, ihmisistä ja niiden yhdistelmistä. Hänen väitöskirjansa (2015) käsittelee osallistavaa taidetta. Aiemmin hän on pohtinut taidemuseoita ja niiden yleisöjä museolehtorina Kiasmassa ja Valtion taidemuseon Kehyksessä yksikön johtajana. Luennot kuuluvat Keuruun kansalaisopiston (110318) Taideluennot – Matkalla maan keskipisteeseen -opintokurssiin. Kurssimaksu luennoista Nykytaiteen ilmiöitä meillä ja maailmalla: Taide ja osallisuus ja Nykytaiteen dokumentointiprojekti: Keskisuomalainen taiteilija on yhteensä 10 €, laskutus ennen kurssin alkua Sitova ilmoittautuminen: 19.8.–11.11. Keuruun kansalaisopisto 0207 738 733 tai verkossa www.keuruu.fi/kansalaisopisto Luento järjestetään myös Jyväskylän taidemuseossa pe 20.11. klo 16.30–18. Kuvassa Kaija Kaitavuori Erwin Wurmin Minuuttiveistoksena: ”Take off one shoe and listen to it for a...
anssi | kesä 5, 2015 | Keuruun museo, luennot
Nykytaiteen dokumentointiprojekti: Keskisuomalainen taiteilija taidekriitikko, kuvataiteilija Hannu Castrén ja kokoelma-amanuenssi Jaana Oikari Miten taiteilijat nykyisin työskentelevät? Mistä taiteilijat saavat teoksiinsa aiheensa ja lähtökohdan? Mitä on taiteen kantaaottavuus? Millä taiteilijat elävät? Millainen on taiteilijan tavallinen arkipäivä taiteilijan itsensä tallentamana? Näihin kysymyksiin pyrittiin saamaan vastaus nykydokumentoinnin keinoin keväällä 2015 Jyväskylän taidemuseon, Keuruun museon, Saarijärven museon sekä Jyväskylän yliopiston toteuttamassa projektissa, jota koordinoi Jyväskylän taidemuseon kokoelma-amanuenssi Jaana Oikari. Luennolla hahmotetaan keskisuomalaista taiteilijaa dokumentoinnin tulosten pohjalta, tulkitaan tuloksia sekä otetaan esiin taiteilijaesimerkkejä. Mukana aineistoa kommentoimassa ja analysoimassa Hannu Castrén. Kurssimaksu luennoista Nykytaiteen dokumentointiprojekti: Keskisuomalainen taiteilija ja Nykytaiteen ilmiöitä meillä ja maailmalla: Taide ja osallisuus on yhteensä 10 €, laskutus ennen kurssin alkua Sitova ilmoittautuminen: 19.8.–11.11. Keuruun kansalaisopisto 0207 738 733 tai verkossa www.keuruu.fi/kansalaisopisto Luento järjestetään myös Saarijärven museossa to 12.11. klo 17.30–19 ja Jyväskylän taidemuseossa ke 25.11. klo...
anssi | kesä 5, 2015 | Jyväskylän taidemuseo, luennot
Nykytaiteen dokumentointiprojekti: Keskisuomalainen taiteilija taidekriitikko, kuvataiteilija Hannu Castrén ja kokoelma-amanuenssi Jaana Oikari Miten taiteilijat nykyisin työskentelevät? Mistä taiteilijat saavat teoksiinsa aiheensa ja lähtökohdan? Mitä on taiteen kantaaottavuus? Millä taiteilijat elävät? Millainen on taiteilijan tavallinen arkipäivä taiteilijan itsensä tallentamana? Näihin kysymyksiin pyrittiin saamaan vastaus nykydokumentoinnin keinoin keväällä 2015 Jyväskylän taidemuseon, Keuruun museon, Saarijärven museon sekä Jyväskylän yliopiston toteuttamassa projektissa, jota koordinoi Jyväskylän taidemuseon kokoelma-amanuenssi Jaana Oikari. Luennolla hahmotetaan keskisuomalaista taiteilijaa dokumentoinnin tulosten pohjalta, tulkitaan tuloksia sekä otetaan esiin taiteilijaesimerkkejä. Mukana aineistoa kommentoimassa ja analysoimassa Hannu Castrén. Luento järjestetään myös Saarijärven museossa to 12.11. klo 17.30–19 ja Keuruun museossa ke 18.11. klo 18–19.30. Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23 Vapaa...
anssi | kesä 5, 2015 | opastukset tilauksesta Keuruu
Näyttelyopastus ryhmille Arkisin 40 €, viikonloppuisin 65 €, lisäksi sisäänpääsymaksu 3 € / hlö, alle 18-vuotiaat maksutta, maksu käteisellä tai laskulla, jolloin laskutuslisä on 5,25 € Tiedustelut: Keuruun museo museo(at)keuruu.fi tai 040 965...
anssi | kesä 5, 2015 | opastukset tilauksesta Jyväskylä
Luotsattu käynti Jyväskylässä voit kysyä kaveriksi näyttelyyn vapaaehtoista Kulttuuriluotsia, jonka kanssa näyttelykäynti sujuu yhdessä ihmetellen ja kokemuksia jakaen. Kulttuuriluotsitoiminta on tarkoitettu kaikille. Se sopii myös ikääntyneiden, laitoksissa asuvien ja muiden erityistä tukea tarvitsevien ryhmille sekä yksittäisille henkilöille. Luotsattu käynti on alle 10 hengen ryhmille maksuton Tiedustelut: kulttuuriluotsikoordinaattori Hanne Laitinen hannemari.laitinen(at)jkl.fi tai 050 338 1114...