Kapa (Martti Kapanen)

Taidetta teemoista

Kapa (s. 1949) on valokuvataiteen pitkän linjan ammattilainen. Nuorempana taiteilija oli kiinnostunut valokuvauksen alkuajan tekniikoista, mutta hän pitää niitä nykyään liian työläinä. Kapa kertoo siirtyneensä vanhemmiten kantaaottavasta taiteesta esteettisempään. Tärkeää taiteilijalle on, että hänen työnsä tuottaa ihmisille henkistä hyvinvointia.

Kapa asuu taiteilijakumppaninsa Ainon kanssa yhdessä Jyväskylän Hovilantien taiteilijataloista. Soittaessamme Jari Kuskelinin kanssa ovikelloa, valtava valkoinen koira syöksyi innoissaan ovelle. Päivän mittaan tulee selväksi, että tämä 11 kuukautta vanha koiranpentu on parille hyvin tärkeä. Sisään tultuamme Kapa esittelee meille hieman alakerran ateljeeta, mutta esittely jää melko vähäiseksi, koska suurin osa ateljeen tilasta on Ainon käytössä. Kapan kamerat ja koneet ovat laajennetulla parvella. Siirrymme Kapan johdolla talon asuintiloihin, asettaudumme keittiönpöydän ääreen ja aloitamme haastattelun.

Kapa innostui valokuvauksesta jo nuorena poikana, noin 7-vuotiaana, kun heidän kesämökkinaapurinsa pojat näyttivät hänelle, kuinka valokuvia kehitetään. Tapaus oli erittäin vaikuttava ja hän mainitseekin sen uudelleen kun kysyn, mikä teki hänestä taiteilijan.

Se ensimmäinen kokemus ku mä näin miten valokuva syntyy. Ni mul rupes tommonen visuaalinen puoli […] lukioluokilla mulla oli vapaaehtoinen kuvaamataide ja opettaja sanoi, että ’piirtää sä et osaa tippaakaan, mutta värienkäyttö on hyvää’ ni sit mä ajattelin et okei siihen loppu mun piirustus ja yleensäkään käsillä tekeminen, et sitte tuli se valokuvaus siihen tilalle.

Tärkeintä on kokeminen

Kapa oli kiinnostunut myös elokuvasta ja hän haaveilikin elokuvaajan urasta, mutta päätyi kuitenkin Lahteen opiskelemaan valokuvausta. Nykyään Kapa on omien sanojensa mukaan varsinainen videotaiteen vihaaja eikä hän katso yli viiden minuutin mittaista videota. Syy tähän on Hollannissa läpi käyty kolmen päivän mittainen kokeellinen videotapahtuma, jonka seurauksena Kapa sai tarpeekseen videotaiteesta.

Aloittaminen on Kapalle kaikkein vaikeinta ja taiteilijan ”kypsyttelyajat” saattavat olla hyvinkin pitkiä. Yleensä työskentely lähtee jostakin teemasta tai selkeästä kokonaisuudesta, jonka ympärille hänen on helppo ryhtyä toteuttamaan teoksia. Moniin teoksiin ja teossarjoihin inspiraatio on löytynyt Kapan ollessa ulkomailla taiteilijaresidenssissä. Näin kävi esimerkiksi Pohjois-Yorkshiressa Kapa kuvatessa pikkukaupungin pienyrittäjiä sekä Budapestissa, missä hän keskittyi ruokateemaan.

Ne tulee aina tällä tavalla jonkun teeman pohjalta […] Mä oon sen verran laiska, et jos ei mitään tämmöstä pakotetta olis, ni enhän mä tekis mitään ku makaisin sohvalla vaan.

Nuorempana Kapa oli kiinnostunut valokuvauksen alkuajan tekniikoista, mutta sanoo niiden olevan liian työläitä. Työskentely on usein nopeaa alkuhuuman aikana, mutta vähitellen vauhti hidastuu kun on pidettävä ”hiljentymisvaihe”. Hiljentymisen jälkeen teosten pariin palataan ja muokataan niin, että lopputulos ei koskaan näytäkään siltä miltä alussa kuvitteli. Kankaan paperitehtaan muutosta Kapa on kuvannut ja työstänyt jo useamman vuoden ajan. Kapa myöntääkin olevansa itsekriittinen – vaikeinta työskentelyssä on saada hyvä lopputulos sekä säilyttää oma persoonallinen ote. Taiteen tekemisessä suurinta iloa tuottaa vapaus.

Tyylinsä muuttumista Kapa kuvailee seuraavasti:

No sanotaan, että se on muuttunut enemmän semmosesta… sanotaan… en mä sanois rumasta jäljestä, mut siis semmosesta karkeemmasta jäljestä, enemmän tämmöseen viimeisteltyyn ja niiku hiotumpaan suuntaan. Ja se, että esimerkiks tällä hetkellä mä oon kuvannut aika paljon maisemaa, jota mä en oo aikasemmin tehny.

Sanotaan että nuorempanahan mäki tein enemmän kantaaottavaa, mutta nykyään… niinhän se tahtoo vähän kaikilla olla, että nykyään mä oon tullut enemmän tämmöseks esteetikoksi. Mulle merkitsee itelle sitte enemmän tämmönen seesteisempi. Antaa nuorison huutaa, niinhän se kuuluuki olla.

Tärkeintä teoksessa on itse koetun tunnetilan välittäminen sekä ’’vihjeiden ja suuntaviittojen antaminen’’, jotka katsoja voi sitten poimia teoksesta. Tärkeää on myös taiteen tuottama henkinen hyvinvointi. Kapa mukaan taiteilijoita ja heidän tekemisiään ei yleisesti ottaen ymmärretä, mutta tärkeintähän ei olekaan ymmärtäminen, vaan kokeminen.

Tekemisen vapaus

Taiteilijan toimeentuloa Kapa kuvailee melko huonoksi tässä taloudellisessa tilanteessa, toivottavaa olisi, että taiteilija tienaisi työllään elantonsa. Kapa itse on sitä ikäpolvea, jonka koulutuksessa ei puhuttu markkinoinnista tai kansainvälisistä suhteista. Pitkä apuraha antoi hänelle perusturvan ja nyt hän on kolmen vuoden ajan saanut taiteilijaeläkettä. Rahatilanteen vuoksi Kapa on päättänyt, ettei hän enää pidä sellaisia gallerianäyttelyitä, joista taiteilija itse joutuu maksamaan suuria summia.

Välillä tulee semmonen mieleen, et täähän on aivan hulluutta, et miks ihminen yleensä tämmöstä tekee. Mut kai meitä hulluja tarvitaan.

Vapaa-aikaansa Kapa viettää ”laiskotellen”. Tietokoneellakin tulee vietettyä paljon aikaa, kuvia käsitellen ja surffaillen. Myös koira rytmittää arkea. Kapa kertoo vähäisen säilytystilan olevan ongelma, joten hän on heittänyt suuren osan vedoksistaan kaatopaikalle. Onneksi monista vedoksista on kuitenkin negatiivit jäljellä. Kesäisin Kapa viettää paljon aikaa Saimaan rannassa sijaitsevalla perintö kesämökillään, jossa hän haluaisi viettää aikaa vielä enemmänkin, mutta aina hän on tullut lupautuneeksi johonkin ’helvetin kesänäyttelyyn’. Kesämökin Kapa sanoi olevan hänelle kaikkein tärkein paikka. Pääsiäisenä hän oli saaristossa valokuvaamassa Matkalla maan keskipisteeseen – näyttelyä varten.

Mul oli sitte kunnon kalusto mukana, mul oli jalustat ja rungot ja optiikat mukana, reppu täynnä. Yhtenä päivänä kuvasin muutaman kuvan ja sen jälkeen mä totesin, että tää on tämmöstä reproamista, että ei tuu nyt sitä mitä mä haluan, että mä halusin semmosta intiimiä, läheistä ja sit mä kuvasin kännykällä sen koko homman. Ja nyt mä niitä photoshoppailen ja sieltä se löyty se homma. Et en mä noin sitä suunnitellu, mut näin siinä kävi.

Haastattelun loputtua jatkamme vielä jutustelua, puhumme muun muassa edellisenä iltana käydyistä eduskuntavaaleista. Pääsemme nyt myös tutustumaan yläkertaan ja parveen, jossa Kapa työskentelee. Kapalla on mielenkiintoinen kokoelma kirjoja ja vanhoja vaakoja, joita hän kertoo joskus keränneensä. Joudumme poistumaan melko pian, koska koira seurasi perässä ja tila on liian ahdas meille neljälle. Ystävällinen taiteilija tarjoutuu vielä antamaan meille kyydin takaisin kaupunkiin. Otamme tarjouksen mielihyvin vastaan.