Kimmo Schroderus ja Noora Schroderus

Tekninen osaaminen osana teoksen sisältöä

Noora Schroderus (s. 1982) ja Kimmo Schroderus (s. 1970) työskentelevät sekä yksin että yhdessä. Kuvanveistäkiä yhdistää halu hallita tietty materiaali ja tekniikka mahdollisimman hyvin. Heidän suurikokoiset yhteisteoksensa ovatkin olleetpitkän työstämisen tuloksia. Schroderukset huomauttavat, että taiteilijan toimeentulo ja työskentelymahdollisuudet ovat usein vaatimattomat. Toisaalta raha ei voi olla taiteilijan ainoa syy tehdä työtä, koska ainoastaan rahan vuoksi tehty taide ei täytä kaikkia taiteen kriteerejä.

Noora Schroderus ja Kimmo Schroderus ovat taiteilijapari Salosta. He työskentelevät yhdessä, mutta tekevät myös täysin omia projektejaan. Heillä on myös erilliset työskentelytilat, joissa he tekevät omia teoksia siten, että näkevät toisiaan vain lounastauolla. Tässä haastattelussa on kuitenkin keskitytty nimenomaan taiteilijoiden yhteiseen työskentelyyn. Vaikka taiteilijoilla on erilainen lähestymistapa, heitä yhdistää samanlainen kunnianhimoinen suhtautuminen tekniseen osaamiseen.

Nooran kanssa taas tää meidän kahden eri tyyppisen lähestymistavan yhdistelmä on ollu sellanen sanosko ehkä sillä lailla kokeilevampi, että asiat ei ainakaan mun mielestä oo ollu yhtä tiedostettuja, ne on ollu enemmän sellasia, että nyt tuli tämmönen idea, voisko nää yhdistää ja sit ollaan että öööhh… ja sit vaan tehdään se ja siitä lopputuloksesta tulee, sillon ku aattelee, että kaksi päätä laitetaan yhteen, ni siit lopputuloksesta tulee tietyllä tavalla mielenkiintosempi ja moniselitteisempi

Jos ajatellaan sitä, ku me ollaan työskennelty yhdessä, no se vaikeus yhdistää meijän yhdessä tekeminen on siinä, että Kimmolla on ehkä erittäin maskuliininen tapa suhtautua asioihin mittoina, selkeinä asioina, selkeinä materiaalikokeiluna se on aivan päinvastainen kun mun oma lähtökohta, mulla on semmosta epämäärästä, sellasta vähän tuolta jotain, että mä en pysty mitenkään esittämään sitä, en luonnoksena, en materiaalina, en mittana, et se on mun jotain niin kun vähän tollast tämmöst tuolla noin.

Kimmo puhui siitä, että se tekee pitkiä rupeamia […] käyttäen samaa tekniikkaa mun mielestä se on.. hmm meitä yhdistävä asia, et vaikka me lähetäänki tavallaan eri näkökulmista siihen, mut mun mielestä tulee siitä, että meitä kiinnostaa se, että me hallitaan joku materiaali mahdollisimman hyvin ja se ei tapahdu niin että sä teet viikon jotain, vaan oikeesti se aika täytyy olla pitkä ja se tavallaan, vaikka se on monotonista niin se on sillä lailla palkitsevaa et sen huomaa ite, että kun sä oot kaks kuukautta käyttäny jotain, ni, kuinka se jotenki on sisäistäny sen, miten se materiaali toimii. […] Mun mielestä kiehtovinta kuvanveistossa on tavallaan se, että kaikki materiaalit, mitä käytetään ni aina ne jotenki pyrkii vastustaan sitä, että niistä yrittää tehdä jonkun semmosen, minkä muodon nyt tai miten niitä nyt käyttääkään, mutta tavallaan se, että sitte kun on tutustunu siihen materiaaliin niin, että saa sen käyttäytymään niin että se näyttää helpolta vaikka se ei ois helppoa ja vaikka se veis paljon aikaa, mut että se näyttää siltä että se jotenkin orgaanisesti tai ominaisuuksilleen soveltuen on siinä kuvanveistäjän rakentamassa muodossa, niin se on mun mielestä kiinnostavaa ja se on myös se mihin kuluu aikaa.

Motivaation ja osaamisen ristiriita

Alussa on ajatus jostakin epämääräisestä, jota lähtee testaamaan materiaalilla tai valmiita esineitä yhdistellen. Aina ei itsekään välttämättä tiedä lopputulosta. Mutta on tietty tunne tai ajatus, joka pitää saada välittymään kolmiulotteisena. Ajatuksia uudesta teoksesta alkaa syntyä, kun tekeillä olevassa teoksessa ei enää uutta etsittävää ole. Ideoita syntyy työn aikana tasaisesti kokoajan. Ideoiden kehittyminen muistuttaa evoluutiota – heikoimmat yksilöt karsiutuvat heti alkuvaiheessa. Jo teosta ideoidessa täytyy ottaa huomioon käytännön asioita kuten, kuinka paljon sillä hetkellä on käytettävissä rahaa tai mihin tilaan teos on valmistumassa. Näyttelytilojen korkeus tai vaikka gallerian ovien koko sanelevat teoksen koon. Uuden teoksen aloittamiseen liittyy myös paljon materiaalikokeiluja ja teknisiä kokeiluja. Tärkeää teoksen tekemisessä on materiaalin tuntemus sekä tekniikan osaaminen. Hannu Castrénin mukaan taiteilijaparin teoksissa tekninen osaaminen on osa teoksen sisältöä. Teoksen muotokielestä näkee, onko tekeminen ollut sujuvaa, jos tekniikka ei ole hallussa muodosta tulee väkisin pakotettua, keinotekoista tai nykivää. Toteuttamisvaihe on usein hyvin selkeä jakso, mutta usein myös monotoninen ja pitkä, se saattaa kestää puolesta vuodesta vuoteen. Teoksen tekeminen on hyvin vapauttavaa, koska silloin voi hetkellisesti siirtyä taiteilijan luovasta persoonasta metallityömiehen rooliin. Jotta teoksen toteuttaminen ei olisi kuitenkaan liian monotonista, voi siihen jättää tiettyjä osa-alueita, jotka valitaan vasta prosessin aikana. Kimmo Schroderus on kuvanveistäjä Jukka Lehtisen kanssa pohtinut motivaation ja osaamisen välistä ristiriitaa.

Kun kuvanveistäjä tarraa kiinni johonki uuteen tekniikkaan tai aiheeseen […] ensin motivaatio on huipussaan ja osaaminen täällä alhaalla ja sitten kun se osaaminen alkaa nousta ni samalla motivaatio alkaa laskea ja jossain siellä puolivälissä ne on ihan tapissaan, et se osaaminen on noussu nopeemmin kun se motivaatio on laskenu, mut sit jossain vaiheessa tulee se lakipiste, jossa osaamisen määrän kehittyminen hidastuu ja muuttuu jopa olemattomaks, mutta sen sijaan motivaatio alkaa laskee hirveellä vauhdilla […] kuvanveistäjän elämän ja taiteilijan elämän ikuinen ongelma ja ristiriita on siinä, että motivaatio ja osaaminen ei tavallaan koskaan kohtaa täydellisesti

Teoksen tekemisen myötä syntynyt idea uudesta teoksesta on melkein parempaa kuin valmis teos. Iloa tekemiseen tuo myös työskentelyn sujuvuus. Hankalinta on, jos täydellinen idea ei toimi visuaalisesti tai motivaation puutteesta johtuva työskentelyn epämääräisyys. Taiteilijapari on pohtinut paljon taiteilijan työn oikeutusta. Raha ei voi olla taiteilijan ainoa syy tehdä työtä, koska ainoastaan rahan vuoksi tehty taide ei edes täytä kaikkia taiteen kriteerejä. Taiteesta ei kuitenkaan ole oikein mitään välitöntä hyötyä. Taiteilijan ammattiin kuuluu kyseenalaistaa oma työskentely ja silloin ei tunnu syntyvän mitään järkevää. Teoksessa tärkeintä on kysymys, joka saa vastauksensa teoksen valmistuessa. Teoksen ollessa esillä se esittää kysymyksen katsojalle. Teos on epäonnistunut, jos katsojat tulkitsevat teosta kaikki samalla tavalla. Parhaiten teos on onnistunut, jos jokaisella on teoksesta erilainen mielipide, jos jokainen katsoja tulkitsee teoksen aivan vastakkaisilla tavoilla. Teoksen valmius on riippuvainen tekniikasta, jotkut teokset ovat sellaisia, että niitä voi jatkaa loputtomiin teoksen siitä kärsimättä. Joskus teosta aloittaessa ei voi tietää, milloin se on valmis, mutta loppujen lopuksi jotenkin sen vain tietää. Noora Schroderuksen mukaan teoksen valmistuttua hän on siirtynyt jo seuraavan teoksen aiheeseen.

Mä itse oon huomannu itsestäni semmosen piirteen, että sillon ku mä oon saanu jonku teoksen valmiiksi, ni mä en välitä siitä enää penninvertaa, se on ihan… siis on ihan mukava laittaa se esimerkiks näyttelyyn esille, mut sillä ei mulle ole mitään merkitystä, koska tavallaan ne asiat, mitä mä tein sen teoksen kanssa, on loppuun käsitelty siinä vaiheessa kun se on valmis, et sit ajatukset on jo aivan siirtyny johonki seuraavaan juttuun yleensä jo siinä vaiheessa, kun se teos alkaa olla siinä vaiheessa, että se on kohta valmis, ni mieli on jo kaukana poissa muualla.

Moniarvoinen ja moniselitteinen taide

Taiteilijan ei tarvitse erottaa työtä ja vapaa-aikaa, vaan hänellä on vapaus miettiä mieleisiään ja kiinnostavia asioita kokopäivätoimisesti. Ammattia voisi verrata maanviljelykseen, se on lähde leivälle ja se missä elät. Taide tuo esille asioita monipuolisesti yllättävämmin ja absurdimmin kuin vaikkapa talouteen liittyvät kasvuennusteet. Taide on villi, määrittelemätön asia, se kykenee ylittämään raja-aitoja, joita ei ehkä ole ajatellut olevan olemassakaan. Miettimällä, miksi haluaa nähdä teoksen tai millaisia kokemuksia siitä saa, pohtimatta taiteen merkitystä, katsojakin pääsee taidekokemuksessaan pidemmälle. Nykyisin taiteelta on taas alettu vaatia poliittisempaa sisältöä, mutta yksioikoinen sisältö ei palkitse taiteen katsojaa. Teoksessa näkyvät taiteilijan arvot, mutta yksiselitteisyys ei ole enää taidetta Taide on himmeä, moniselitteinen, moniarvoinen, vellova massa. Ilman suoraa kohdetta tai tarkoitusta taide on avoin erilaisille asioille. Jokainen meistä saattaa nähdä saman julkisen taideteoksen satoja kertoja elämässään ilman omaa tahtoa. Emme ole tilanneet teosta työmatkan varrelle. Silloin sama teos voi merkitä katsojalle hänen mielentilastaan tai elämänvaiheestaan riippuen kauneutta tai hirveintä asiaa elämässä. Kaikella luovalla tekemisellä on tiettyjä elämänarvoja ja valintoja, mutta taiteilijan ammatin valinta – se että olet päättänyt elää ja toimia taiteilijana – on itsessään jo poliittinen teko. Päätöksen taustalla voi olla halu olla juuri sellainen kuin tuntee olevansa, kuten Noora kertoo:

Mä oon aatellu sitä, että suurin lapsuudessa vaikuttanu asia on se, että joutuu kouluun ja joutuu oleen semmosessa järjestelmässä, joka haluaa muokata ihmisestä tietynlaisen ja mulla oli jo ensihetkestä selvää, et mä en koskaan tuu oleen sellanen, mihin se järjestelmä haluaa mun päätyvän tai millanen siel pitäis olla. Pirkkalassa alko varmaan 80 luvulla lasten ja nuorten kuvataidekoulu johon arvottiin hmmm… ne jotka sinne pääsi ja mun äiti jostain syystä ilmotti mut sinne ja pääsin sinne kun mä olin viisi ja mä harrastin sitä siihen asti kun se jatku eli johonki yläasteikäseen ja se oli tavallaan ainoo paikka ja ainoo järjestelmä, missä mää sain olla sellanen ku mä olin. Se on varmasti se syy, minkätakia mä oon hakeutunu taidekouluun ja päätyny kuvanveistäjäks.

Taiteilijan toimeentulo ja työskentelymahdollisuudet ovat täynnä ristiriitoja. Ovatko asunto tai koti tärkeämpiä kuin työskentelytilat? Onko sinulla varaa kunnon työkaluihin tai materiaaleihin? Onko joku muu asia elämässä tärkeämpää kuin työskentely? Jos haluaa paremman elintason, sen saa vain tekemällä jotain muuta työtä taiteen ohessa ja silloin taas tuo aika on pois taiteen tekemiseltä. Nykyisin kritisoidaan sitä, että taiteilijoita koulutetaan liikaa. Opintojen päätyttyä osa taiteilijoista karsiutuu, monet ainoastaan työskentelyn mahdottomuuden vuoksi. Taiteilijaparin ensisijaisena tulolähteenä ovat apurahat sekä isot tilaustyöt, satunnaiset, pienemmät myynnit sekä taidetta sivuavat työt, kuten opettajana tai näyttelyn kuraattorina toimiminen. Uusi toimialue on taideteosten entisöinti. Taiteilijapari entisöi lujitemuoviteoksen vuodelta 1979. Sinänsä taiteilijan ammatti on itsenäinen ja se antaa mahdollisuudet tehdä hyvin monenlaisia asioita. Kimmon mukaan:

Taiteilijuuden rooleihin kuuluu niin paljon, et sä voit olla kaikkee duunarista omaan toimitusjohtajaan ja aina siihen edustamiseen saakka. Tää on mahtava ammatti, koska tästä sä voit siirtyy semmosesta pölysestä, rupisesta työhuoneinteriööristä taksilla linnanjuhliin ja sitte kaikki siinä välissä, että elämä on monipuolista.

Keskeneräisyys on olennainen osa elämää, se on elämäntapa. Mikään ei ole valmista, mutta niin on hyvä, koska keskeneräisyydessä on vielä kaikki avoinna. Keskeneräisyydessä kiehtovat rajattomat mahdollisuudet, sillä valmis ei aina lunasta odotuksia ja tuottaa pettymyksen. Kimmo Schroderus kertoo:

Mutta siinä mielessä se, että asiat ei ole täydellisiä liittyy siihen, että kaikki se mitä mä havittelen tai miten mä haluan elää ja miten mä haluan toimia.. ni mulla ei ole siihen valmiita resursseja, tuskin tulee koskaan olemaan, että tavallaan se menee just niin, että jos mä haluisin itselleni ison rakennuksen, jossa me voidaan molemmat asua ja työskennellä ja jossa mahtuu varastotilat ja kaikki, no tässä meillä on se, mut se tuli sit semmosen hirveen työleirin muodossa, että meillä on iso hieno talo, mutta se onkin ihan paska ja kauheen vanha ja vaatii kauheesti korjaamista. Sama juttu pätee, mä halusin itelleni helevetin hienon, nopeen urheiluauton, no mä sain sen, mut sitäki mä oon jo raapinu viis vuotta. Mä oon saanu asioita, mut ne tulee mulle hirveen työvelvotteen kanssa, koska mä haluan kokoajan liikaa eli mää kaipaan vapautta, herkkuja ja ei se arvostuskaan haittaa.

Hyvä elämän lähtökohta on, että pystyy omassa päässään kääntämään ne oman elämänsä realiteetit hyviksi.