Päivi Meriläinen

Keljonlahdessa, Päijänteen rannalla, sijaitsee entinen Karhumäen veljesten lentokonetehdas. Aikoinaan vesitasokoneet lähtivät Keljonlahden rannasta käyttäen läheistä rinnettä ja järvenselkää kiitoratanaan. Nyt rakennuksen täyttävät erilaiset työhuoneet, joista yksi kuuluu taiteilija Päivi Meriläiselle . Viihtyisä työtila, ikkunoista avautuvine Päijänne maisemineen, on tärkeä paikka Meriläiselle. Kaikkein tärkein paikka sijaitsee kuitenkin Haukiputaalla, Kurkelan saaressa. Hän alkoi rakentaa saareen saunarakennusta isän pikkuapulaisena ollessaan vain viisi vuotias. Edelleen elämään kuuluvat lomamatkat tuonne lapsuuden maisemaan.

Ihan pienenä Päivi Meriläinen ei tiennyt olevansa mitenkään erityisen lahjakas piirtäjä, kunnes keskikoulussa Pulkkilassa hän ymmärsi omaavansa taidon, jota ei muilla ollut. Sen jälkeen hän tilauksesta piirsi hevoshulluille ystävilleen hevosenkuvia väsymykseen saakka. Lapsuudesta oli myös jäänyt mieleen kuva, josta hän kirjoitti haastattelun yhteyteen:

Perheen isä oli tiemestarina TVH:n (Tie- ja vesirakennushallitus) varikolla. Äiti hoiti kotia ja perhettä johon kuuluivat Päivin lisäksi isosisko ja pikkusisko. Lapsuuteen kuului vahvana myös varikon ”kakaralauma”, jotka Päivi, lauman johtajana, usein johdatti enemmän tai vähemmän kiellettyjä asioita tekemään. Rangaistuksena hulvattomien ideoiden toteuttamisesta oli usein selkäsauna. Lahjakkuutensa vuoksi, mutta ehkä hieman myös osana murrosiän kapinaa, Päivi lähti, vanhempiensa pettymykseksi, opiskelemaan taidetta Lahteen. Valmistuttuaan taiteilijaksi hän lähti töihin Pohjois-Norjan kalatehtaille. Useiden opiskeluvuosien jälkeen kalatehtaassa työskentely, merellä kalastaminen ja pohjoisen upeat maisemat tuulettivat ajatuksia. Kunnes taiteilijaystävä Marra Lampi ilmoitti Jyväskylässä odottavasta asunnosta sekä työpaikasta kuvataidekerhossa.

Päivi Meriläisen työskenteli pitkään opettajana työväenopistossa ja kansalaisopistossa. Kymmenisen vuotta sitten lopetti opettamisen kokonaan, koska työ alkoi tuntua liian raskaalta eikä hänellä ollut enää oppilailleen mitään annettavaa. Nykyisin elanto koostuu tilaustöistä ja muotokuvista, joista saa välttävän toimeentulon. Muuten elämän täyttävät perhe ja sen tärkeänä osana viisi ragdoll kissaa. Kissaharrastus on antanut yksinäisen työnteon vastapainoksi sosiaalista kanssakäymistä saman alan harrastajien kanssa. Hyvänä vastapainona työnteolle toimivat hyvin meditointi ja kuntosali. Elämän keskeinen sisältö on taide, joka luo työhön oman vapauden ja ajattelun vapauden.

Omakohtaisesta kokemuksesta yleiseen

Vielä Päivi Meriläisen opiskeluaikoina 1970 luvun lopulla miltei ainoa Suomessa sallittu taidesuuntaus oli sosialistinen realismi. Hän ei halunnut taipua tekemään taidetta tämän vallitsevan järjestelmän mukaisesti, vaan löysi oman tyylinsä kuvien omaa elementtiä ja sisäistä logiikkaa korostavasta konkretistimista. Myöhemmin taiteesta tuli yhä enemmän omakohtaista, jonka avulla voi käsitellä yleisiä ja yhteisiä asioita. Tärkeitä painopisteitä Meriläisen taiteessa ovat feminismi, äitiys ja uskonto, joista muodostuu hänen taiteen pääteema arjen pyhittäminen. Tällä Meriläinen tarkoittaa arkipäiväisen, usein naisen arkeen ja työhön liittyvän, elämän nostamista esille, antamalla sille pyhityksen kaltaisen käsittelyn taiteessaan.

Feminismi ja siihen liittyvät arvot ovat varmasti osaksi lähtöisin Päivi Meriläisen lapsuudesta. Hänen äitinsä oli ennen naimisiinmenoa kylän Osuuskaupan johtaja, mutta jäi avioiduttuaan kotiin hoitamaan lapsia ja kotia. Hän kaipasi kuitenkin jotain enemmän, omaa työtä ja itse hankittua rahaa. Niinpä hän tyttärilleen teroitti, että naisen täytyy hankkia koulutus, työpaikka ja oma ura. Äidin mukaan ”Naisen paikka ei ole kotona, vaan kylillä ihan muissa hommissa”. Taiteilijan työn myötä tärkeäksi on muodostunut myös naisen asema. 1970 luvulta 1990 luvulle saakka kuvataide on ollut miesten hallussa. Miestaiteilijan saadessa pitkän apurahan, naistaiteilija sai puolivuotisen työskentelyrahan. Myös näyttelyiden suhteen näkyy sama arvoasteikko. Meriläisen mukaan hänen ikäpolvensa naistaiteilijat ovat joutuneet tekemään paljon enemmän työtä päästäkseen julkisuuteen kuin oman ikäpolvensa miestaiteilijat.

Suhde uskontoon lähtee osittain Päivi Meriläisen varhaisista lapsuusmuistoista. Hänen kasvuympäristönsä Piippola ja Ii ovat vahvaa lestadiolaisaluetta ja se ei voinut olla vaikuttamatta kylän asukkaiden suhteisiin. Virkamiehet, jotka olivat vakaumukseltaan lestadiolaisia, eivät kohdelleet tasavertaisesti kunnan kaikkia asukkaita, mikä jätti ikävän tunteen koko uskontoa kohtaan. Käsitellessään uskonnollisia aiheita Meriläinen haluaa kuitenkin tuoda mukaan naisen unohdetun aseman. Hänen selvityksensä mukaan jo Jeesuksen aikana kristinuskon sanomaa levittivät niin mies- kuin naisapostolitkin, mutta Raamatun kirjoittamisen aikoihin naisen tekemä työ oli jo tyystin unohtunut.

Omakohtaisuus ja sen muuttuminen yksityisestä yleiseksi näkyy myös siinä, kuinka Päivi Meriläinen on työstänyt omaa sairauttaan taiteeksi. Näin Meriläinen portfoliossaan kirjoittaa kertoessaan teoksestaan:

Paitsi apostoleita Päivi on siis käsitellyt teoksissaan myös muita kirkonmiehiä. Tai ehkä käsitteleminen on liian lievä ilmaus, paremminkin hän on pöyhinyt ja ravistellut katolisen kristinuskon paavikäsitettä Paavi Päivi 1. aiheisilla teoksillaan. Lähestymällä omaa kipua ja sairautta ulkopuolelta, siihen saa perspektiiviä, joka auttaa voittamaan sairauden.

Omintakeisuus ja rehellisyys

Ensin tulee idea jostain oudosta tai hauskasta, saa oivalluksen, visuaalisen mielikuvan. Nyrjähtäneet sankaruudet ja väri väärässä paikassa inspiroi. Mutta myös kauhean kova yritys, jonka tulokset ovat ihan mitättömiä. Näitä ajatuksia Päivi Meriläinen alkaa hakea todeksi maalaamalla, tekemällä pienoisveistoksen tai kollaasin. Hän saattaa paperille piirtämällä selvitellä ideaa, katsoa paperin kautta, mitä ideasta alkaa rakentua. Kuten esim. paaviajatus lähti paavin päähineestä. Kun ajatus on perinpohjaisesti tekemällä mietitty, Meriläinen alkaa tutkia asiaa kirjoista tai selvittää sitä esim. teologisesta tiedekunnasta, kuten hän teki valmistellessaan teosta apostoleista, joka kuvaa keskisuomalaisia naistaiteilijoita kristinuskon ensimmäisinä opetuslapsina (Apostolit, 2014, 13-osainen teos, maalaus ja piirustus puulle).

Joskus se outo tai hauska ajatus alkaa tuntua idioottimaiselta. Arkipäivän todellisuuden yhdistäminen taiteenteossa meneillään olevaan itselle tärkeään outoon juttuun ei aina ole helppoa. Arjen yhdistäminen omaan työhön on ” hirviän vaikeaa välillä”. Jonottaessa kaupan kassalla tuntuu Paavi Päivi hyvin kaukaiselta. Kuitenkin tärkeintä työskentelyssä on vilpittömyys. Vaikka teos vaikuttaisi kuinka ”pöljältä”, sen täytyy olla omintakeinen ja rehellinen. Parasta työnteko on tuntiessaan tekemisen helppouden. Tekniikan ollessa useiden vuosikymmenen tekemisen tuloksena hallussa ei tarvitse miettiä enää, mitä käsi tekee. Suurinta iloa työskentely on silloin kun

Teoksen valmistuminen saattaa kestää toisinaan vain pari tuntia, toisinaan taas menee montakin vuotta, vaikka teokseen palaa aina uudelleen sitä ei vain saa valmiiksi. Mutta jotenkin sen vain aina lopulta tietää, milloin teokseen ei voi enää lisätä mitään tai poistaa mitään. Teos on valmis, kun siihen ei voi enää lisätä mitään.