Sirpa Varis

Tekniikaltaan epäkonventionaalinen taiteilija

Sirpa Varis (s. 1985) inspiroituu arjen pienistä tapahtumista ja yksityiskohdista. Parasta taiteessa tekeminen. Varis kuvaa työskentelyä omaksi pieneksi maailmaksi, johon voi paeta todellisuutta hetkeksi. Tällä hetkellä Varis on mukana käynnistämässä feminististä sarjakuvatoimintaa Jyväskylässä. Vegaanina Varis on kiinnostunut myös eläinten oikeuksista ja tavasta, jolla eläimiä kuvataan taiteessa.

Sirpa Varis kiinnostui taiteesta jo hyvin nuorena. Hänen äitinsä, ammatiltaan tekninen piirtäjä, piirsi puhtaaksi rakennusten pohjapiirustuksia. Lapsena Varis seurasi äitinsä työskentelyä ja kiehtoutui siitä. Hän nautti itsekin piirtämisestä ja erityisesti koulussa opettajien kehut ja kannustus veivät eteenpäin. Hän myös haaveili kuvaamataidonopettajan ammatista.

Kuvallinen ilmaisu on siis aina ollut lähellä Variksen sydäntä, mutta tekstiilitöiden suhteen tilanne ei ollut sama. Nuorempana Varis inhosi käsitöitä ja kiinnostui niistä vasta lukion jälkeen. Lopulta hänen hakeutumisensa tekstiilimuotoilun pariin oli yllättävä päätös jopa hänelle itsellensä.

Tekemisen oma maailma

Varis inspiroituu luonnosta, arjen pienistä tapahtumista ja yksityiskohdista sekä ihmisistä ympärillään. Inspiraatio voi löytyä esimerkiksi tenttikirjasta, jolloin opiskelu herkästi unohtuu. Lopullisen työn aloittaminen on kuitenkin vaikeaa. Teoksen tekeminen alkaa kirjoittamalla ylös huomioita, mutta voi mennä kauan, vuosi tai parikin, ennen kuin hän palaa muistiinpanoihinsa. Hän on viimeaikoina opetellut tekemään luonnoksia, mutta melko usein työt syntyvät suoraan.

Suunnitelmat ovat tärkeitä esimerkiksi sarjakuvien ja kuvasarjojen kohdalla, jotta kuva ja teksti kohtaisivat toisensa niin, että tunnelma välittyy oikealla tavalla. Suunnitelmista huolimatta työ voi tekoprosessin aikana muuttaa suuntaansa ja erota alkuperäisestä luonnoksista. Tämä on kuitenkin enemmän mielenkiintoinen kuin haittaava tekijä.

Mm no aika pitkälti kirjotan ylös tekstejä, tai muistiinpanoja ja huomioita, ja sitten saattaa mennä aika pitkäänkin ennen kun alan työstään niitä piirtämällä mitenkään. Tai sitten teen tämmösiä pieniä yksityishuomioita, mitä mää sitten yhdistelen myöhemmin. Et se on aika hidas prosessi. Se, että se on tosi niin kun tuottavaa se luonnostelu ja kirjottaminen, mutta sitten se varsinainen työskentely, että siinä saattaa mennä aika pitkä aika ennen kun mää alan toteuttaa sitä ite teosta, mutta tosi semmosta intuitiivista se alkuvaihe.

Parasta taiteen tekemisessä on itse prosessi. Varis kuvaa sitä omaksi pieneksi maailmaksi, johon voi paeta hetkeksi todellisuutta. Työhön uppoutuminen voi olla niin mukavaa, ettei sen haluaisi loppuvan, ei vaikka työn valmiiksi saaminenkin voi olla hyvin palkitsevaa. Variksen mukaan taiteen tekeminen on meditatiivista.

No varmaanki se, että se on tavallaan tosi meditatiivista työskentelyä, et niinkö tietynlaista pakenemista siitä todellisuudesta hetkeksi, ja sitten kun tekee sitä prosessia ja jos se onnistuu ja sit se on valmis silleen, että siihen on tyytyväinen, niin sit tietenkin se lopputulos on aina semmonen, että se on tosi palkitsevaa. Mutta myös se ite tekemisen prosessi, vaikka se onki välillä tosi rasittavaa, mutta siinä on niin paljon eri vaiheita, että siinä tilassa on oma semmonen pieni sykli ja vaihe, kunnes sit taas menee seuraavaan.

Taide kulkee mukana päivittäisessä elämässä, eikä siis ole sidottu mihinkään tiettyyn aikaan tai paikkaan. Pieniä kirjontatöitä on helppo kantaa mukana ja tehdä missä vain, esimerkiksi Vakiopaineen runoilloissa. Maalaukset ja kuvitustyöt Varis tekee yleensä kotonaan tai jaetulla työhuoneellaan Mäki-Matissa. Koskaan ei voi tietää, milloin teos on valmis. Pitkän ajan päästä valmiiksi ajateltuun teokseen voi tulla jokin muutosidea. Teos elää aina taiteilijan päässä, ja aina löytyy jotain mitä olisi voinut tehdä toisin.

Taiteella on tarkoitus

Taideteoksissa Varista miellyttävät vahvat mustavalkoiset kontrastit, yksinkertainen elekieli ja selkeys. Erittäin tärkeää on myös tarinallisuus. Näyttelyssä nähty teos, josta Varis ei alun perin pitänyt, voi muuttua hyvinkin mielenkiintoiseksi taustatarinan myötä. Kirjonnassa häntä viehättää sen antama mahdollisuus katsojan yllättämiseen. Onnistunut kirjontatyö voi näyttää kauempaa piirrokselta, mutta yllättää katsojan lähemmässä tarkastelussa. Sarjakuvia tehdessä kirjonnassa kiehtoo tekniikan epäkonventionaalisuus.

Monesti kun tekee vaikka piirtämällä kynällä paperille ja sitte saman kuvan kirjomalla kankaalle, ni et vastaa tavallaan sitä piirrosjälkee siinä paperilla, niin ehkä se on sit semmonen, että jes nyt tää ei näytä liian ommellulta, vaan et tästä ei voi nähä tavallaan, että mikä tekniikka on kyseessä, ja et se yllättää tavallaan sen katsojan, et ai tää onki tämmönen eikä tämmönen niin kun miltä se näyttää tai vois näyttää.

Taiteella on mahdollista vaikuttaa, mutta kaikella taiteella ei tarvitse pyrkiä siihen, koska pelkkä luovuuden ruokkiminen ja itsensä ilmaisu on myös tärkeää. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyönään hän teki tekstiilisarjakuvan ihmisten itsekkyydestä. Tällä hetkellä Sirpa Varis on mukana käynnistämässä feminististä sarjakuvatoimintaa Jyväskylässä. Häntä kiinnostaa tutkia taiteen avulla esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksiä, mutta ei konkreettisesti kuvaamalla, vaan ennemmin kiertoilmausten kautta. Esim. sukupuolistereotypioita ja perheen käsitettä voi käsitellä normikriittisesti taiteen avulla. Vegaanina Varis on kiinnostunut myös eläinten oikeuksista ja tavasta, jolla eläimiä kuvataan taiteessa.

Niin yks mun tekstiilisarjis, joka kertoo rakkaudesta ja sitte siinä on kaks sellasta hahmoa, joilla ei oo mitään… tai ne on sellasia lintuhahmoja joilla on semmonen naisenvartalo, mutta sitte ei muuten sukupuolta ilmasta. Tämmöstä tietynlaista ihmiskuvausta tai hahmokuvausta, että… ja epänormatiivisella tavalla ehkä, että haluaa kuvata niinkun silleen, että ei kuvaa vaikka miestä tietyllä tavalla tai naista tietyllä tavalla tai sukupuolia tietyillä stereotypioilla tai muuta vastaavaa. Tai semmosia […] mitkä tuntuu tosi pieniltä jutuilta, mut sit ne melko merkittäviä monelle.

Taide mukana elämässä

Varis kokee sopeutuvansa ja kotiutuvansa hyvin uusiin paikkoihin, eikä hänellä tällä hetkellä ole tarkkaa suunnitelmaa siitä, missä tahtoisi asua. Pysyvin paikka, johon hän kaipaa, on mummola maalla. Metsän, luonnon ja veden ympäröimänä hän viihtyy pidemmänkin ajan.

Uudet asiat ja tiedon lisääntymisen aiheuttama maailmankuvan avartuminen kiinnostavat Varista. Tällä hetkellä hän opiskelee yliopistossa museologiaa. Päätoiminen taiteen tekeminen tuntuu kuitenkin mielekkäämmältä. Tulevaisuudessa hän on kiinnostunut työskentelemään kulttuurin ja taiteen parissa. Hän seuraa aktiivisesti taidemediaa ja käy näyttelyissä, pysyäkseen kärryillä oman alueensa kulttuuritapahtumista ja vaikuttaakseen paikallisella taidekentällä. Museossa työskentely olisi sopivasti arjen ja vapaa-ajan minän välimaastossa. Vaikka hän haluaakin työskennellä taiteen parissa, taiteen tekeminen saisi silti tulevaisuudessa olla enemmän vapaa-ajan juttu.

Kuvitustöille mää tarviin sen oman rauhan, että pitää keskittyä siihen ja sitte opintojen suorittaminenkin vähän jää aina toissijaiseksi. Mää koen enemmän, vaikka nyt onki harvinaisempia nää kuvitustyöt, mutta enemmänkin tekeväni sitä mielummin pääasiallisesti kuin opiskelua. Että opiskelu on sitte sivutoimisempi juttu, mutta vaikka oikeesti se ois päinvastoin (nauraa) se on vaan mielekkyys siinä asiassa. Aika paljon ne kyllä limittyy, ku tekee koko ajan jotakin piirroksia tuolla ja prosessoi niitä ideoita ja sitte rupee työstämään niitä jossain vaiheessa. Ite työskentely vaatii ehkä semmosen oman rauhan, mutta sitten se alkutyöskentely eli luonnostelu ja sellaset, niin se on koko jatkuvaa, että nytkin mää voisin tehdä tässä jotakin huomioita, mutta en tee.

Hyvän elämän palikoiksi Varis listaa rennon elämänasenteen, jonkinlaisen kodin, kyvyn elättää itsensä ja hyvät ihmiset ympärillä. Kun hän ei työskentele taiteen parissa, hän opiskelee ja viettää aikaa ystäviensä kanssa, lähinnä Jyväskylän yläkaupungin alueella. Tällä hetkellä hän elää mielestään melko tavallista opiskelijaelämää. Variksen tuttavapiiristä löytyy paljon muitakin nuoria taiteilijoita ja kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa hän järjestää kulttuuritapahtumia ja viettää aikaa.

Varikselle taiteilijana oleminen ei ole ammatti, vaan hyvin suuri osa minää. Hän uskoo, että jos taiteen ajattelisi pelkäksi ammatiksi, sen tekeminen ei olisi niin mieluisaa. Nyt taide on koko ajan mukana elämässä, kaikkialta voi etsiä inspiraatiota. Taiteilijuus ei ole pelkkä yksittäinen ominaisuus, vaan jotakin koko ajan läsnä olevaa.