Tiina Pyykkinen

Taide heijastuspintana

Tiina Pyykkiselle (s. 1983) taide on ennen kaikkea vapautta ilmaista itseään. Valolla on keskeinen osa hänen maalauksissaan – hänen taiteensa tutkii erityisesti, kuinka erilaiset materiaalit taittavat ja heijastavat valoa. Kaksijakoisuuden, muodottomuuden ja piilottamisen teemat toistuvatkin hänen teoksissaan. Pyykkiselle ilmaisunvapauden kääntöpuoli on jatkuva epävarmuus, sillä kuvataiteilijan toimeentulo on hyvin vaihtelevaa, ja apurahoja myönnetään niukasti.

Taiteella on ollut osa Tiina Pyykkisen elämässä lapsesta saakka. Hän kertoo pitäneensä piirtämisestä ja ollut kiinnostunut visuaalisuudesta. Omaa taiteilijaksi tulemistaan hän kuvaakin, että ”se on lähtenyt siitä omasta kiinnostuneisuudesta. Ja sitten kun on saanut mahdollisuuden opiskella.” Hän valmistui syksyllä 2014 kuvataiteen maisteriksi. Tiina Pyykkisen maalauksissa keskeistä on valo. Teos saattaa lähteä liikkeelle materiaalikokeiluista, joissa tutkitaan valoa:

Mä teen paljon materiaalikokeiluja. Ihan yksinkertaisesti, että millä tavalla aineet toimii – toimii suhteessa toisiinsa, suhteessa valoon, suhteessa paikkaan. Mä oon paljon käyttänyt heijastavia materiaaleja, mitkä väistämättä reagoi ympäristöönsä.

Piilottaminen ja paljastaminen

Valon käyttäytymiseen vaikuttavat myös itse materiaalit: ”Esimerkiksi minkälaisia kiiltoasteita materiaali itsessään pitää sisällä. Millä tavalla se taittaa valoa, sillä on suuri merkitys.” Tiina pohtii, miten valo esittää ja piilottaa. Kaksijakoisuuden, muodottomuuden ja esittämisen sekä piilottamisen teemat toistuvat hänen teoksissaan. Virikkeitä omiin töihinsä Tiina Pyykkinen saa muiden taiteilijoiden teoksista ja omasta kokemusmaailmastaan: ”olla jossakin paikassa tai tehdä havaintoja”. Tekeminen synnyttää mielikuvia ja kysymyksiä, jotka ovat työskentelyn keskeinen lähtökohta. Tärkeä tekijä Tiinalle on teoksen pohjan rakentaminen, minkä jälkeen työskentely etenee kerroksittain. Vaikka alussa olisi ollut selväkin mielikuva tai suunnitelma, niin lopputulos ei välttämättä ole sen mukainen:

Ensin rakennetaan ne pohjat ja sen jälkeen siis lähtee niitten suunnitelmien, mielikuvien ja kysymysten kautta tekemään sitä työtä. Useasti viime aikoina on käynyt siten, että joudun tekemään saman työn monta kertaa uudelleen. Joku asia on semmoinen, että se ei vaan yksinkertaisesti riitä itselle tai ei toimi jollain tavalla. Niin sitten se työ tavallaan alkaa alusta, mutta sitten siinä on tapahtunut välissä jonkinlainen oppimisprosessi, mikä vie eteenpäin.

Tärkeintä on, että itse pitää maalauksesta. Lisäksi teoksen onnistuminen riippuu aikaisemmasta työskentelystä ja kokemuksista. Parasta on uuden oppiminen: ”konkreettisesti käytännössä oppii siis vaikka tekniikasta, materiaaleista, toki myös sisällöstä.” Kokonaisuudessaan nämä maalaamisen eri osa-alueet ovat tiiviisti toisiinsa kietoutuneita, joten maalaaminen pitää sisällään monia asioita. Sekä maalauksen tekninen että sisällöllinen puoli ovat merkityksellisiä. Maalaus ei ole myöskään irrallinen esityspaikastaan: ”se maalaaminen itsessään, mutta sitten myös se tilanne tai tapahtuma tai esityspaikka ja niitten jonkinlainen yhteen kietoutuminen tai vuorovaikutteisuus.” Tiina Pyykkinen kertoo, kuinka ”viime aikoina on ollut näin, että olen työstänyt muutamia näyttelyitä siten, että siellä on ollut useampia teoksia, mitkä ilman muuta on tehty suoraan ajatellen sitä tilaa tai esityspaikkaa.” Maalaukseen käytetty aika vaihtelee teoksen mukaan. Ajan ja koon ohella työn suunnittelu riippuu hyvin paljon teoksesta. Luonnostelun lisäksi Tiina valokuvaa tai käyttää valokuvia luonnosteluun.

Se voi olla päivästä kuukausiin. Tai sitten se voi jatkua jopa, ehkei voi sanoa, että vuosia, mutta joskus saattaa käydä siten, että palaa sitten siihen aiheeseen tai ihan siihen fyysiseen objektiin tai kappaleeseen, teokseen myöhemmin, vaikka vuoden tai kahdenkin kuluttua. […] On eri asia tehdä 30 cm kertaa 30 cm maalaus kuin 2,5 m kertaa 2 metriä.

Tiina Pyykkinen näkee taiteessa monia merkityksiä:

Mielestäni taide toimii projisointipintana monesta asiasta. Esimerkiksi se voi olla yksilön kokemusmaailman ikään kuin heijaste […] tai projisointipinta. Ja toisaalta taas se voi olla projisointipinta esimerkiksi yhteiskunnalliselle keskustelulle tai jollekin asialle.

Heijastaminen, projisointi tuntuu olevan Tiinalle tärkeää teosten suhteen. Tämä näkyy myös sillä tavoin, että katsojaa on tarkoitus aktivoida liikkumaan maalauksen äärellä. Tätä kautta katsoja omine kokemuksineen tulee heijastusten avulla osaksi teosta.

Tasapainon ja onnellisuuden tavoittelua

Taiteilijoiden toimeentulo on hyvin vaihteleva, ja apurahoja myönnetään niukasti:

Suurin osa taiteilijoista elää köyhyysrajan alapuolella. […] Ideaali on varmaan se tietysti, että apurahalla. Mutta apurahoja on kuitenkin jaossa hyvin rajallinen määrä. Kyllä varmaan jossain määrin suurin osa taiteilijoista tekee jotain muuta työtä taiteellisen työn ohessa.

Haastatteluhetkellä Pyykkinen kertoi pystyvänsä tekemään kokopäiväisesti taiteellista työtä. Tilanne ei ole kuitenkaan pysyvä: ”mitä tapahtuu kahden kuukauden, kolmen kuukauden kuluttua on täysin auki. Eli tietyllä tavalla taiteilijan elämä on epävarmuuden sietämistä.” Hyvään elämään kuuluu tasapainon ja onnellisuuden tavoittelu satuttamatta toisia. Paitsi työskentelyä taiteen parissa, työpäivään saattaa sisältyä hakemuksien kirjoittamista tai näyttelyn rakentamista.

Kun on tulossa joku esimerkiksi näyttely tai projekti ylipäätään, niin totta kai sitä työskentelee enempi. Sitten kuin asiat on valmiina niin ja ikään kuin ne saa täältä työhuoneelta pois, niin sitten tulee useasti semmoinen pieni pätkä, jolloin niin kuin vähän pitää lomaa tai työskentelee vähemmän. Se on varmaan sidoksissa hirveen paljon niin kuin siihen, että mitä on tulossa ja mitä on sovittu ja niin poispäin. Mutta kyllä sitä jatkuvasti kuitenkin työskentelee.