Tuomo Blomqvist maalaa, veistää ja tekee ympäristö- ja tilateoksia sekä installaatioita. Hän on varttunut työläisperheessä Palokassa. Lapsena hän vietti paljon aikaa luonnossa, joka on edelleen tärkeä osa hänen elämäänsä:
Mä oon semmoisesta työläisperheestä, niin silloin ei lapsia paljon keretty hoitaa. Isä oli töissä päivät tietysti ja äitikin – että niin kuin sanotaan kylän akkojen kasvattama puolittain – että mentiin hyvin nuoresta, pikkupojasta asti. Semmoinen maaseutukylä, niin pystyi olemaan ulkona. Tekemiset piti keksiä itse. Tarhassa ei ole oltu eikä näin. Ja esimerkiksi päiväunet joskus vetäisin tuolla metsässä kuusen juurella, että sielläkin tullut metsään hyvä suhde jo pienenä, että se paikka ei pelota, että se on turvallinen paikka.
Tuomo asuu lapsuuden kodissaan, mökissä Palokan Alvajärven rannalla. Kotipiha, sen ympäristö ja Palokka ovat merkityksellisiä historiaa harrastavalle Blomqvistille.
Löytämisen ilo
Tuomo Blomqvistillä syntyi kipinä maalaamiseen nuoruudessa. Vanhemmat tukivat Tuomon taideharrastusta ostamalla pojalleen työskentelyyn tarvittavia materiaaleja. Omilla rahoillaan, viidellä markalla, Tuomo osti laatikollisen lähes loppuun puristeltuja öljyvärituubeja. Aluksi maalaaminen oli kuitenkin vain harrastus, Blomqvist opiskeli kirjaltajaksi. Työ Keskisuomalaisen latojana vaihtui Kankaanpään kuvataideopintoihin:
Ensiksi mä olen valmistunut toiseen ammattiin. Mä valmistuin kirjaltajaksi, eli vanha nimi on latoja. Sellaiseen ammattiin, ja sitten pikkusen aikaa sitä tein. Ja sitten tämä taide niin kuin harrastuksena oli kiinnostanut niin paljon jo nuoresta, että mä siitä hommasta sitten irtisanouduin ja lähdin sitten taidekouluun tuonne Kankaanpäähän.
Tuomo Blomqvist kertoo osallistuneensa jo ennen Kankaanpään opintoja nuorten näyttelyihin ja käyneensä myös joitakin kuvataidekursseja. Taiteesta innostuneena hän maalasi joka päivä. Taidemaalariksi opiskeleminen tuntui luontevalta valinnalta, ja tänä päivänä Tuomo tekee maalauksien lisäksi monipuolisesti erilaisia taideteoksia veistoksia, tilateoksia ja ympäristöteoksia Teosten tekeminen on Tuomolle löytämistä ja tärkeintä on sen tuottama ilo. Hän etsii taustatietoja, kerää materiaalia niin konkreettiseen teokseen kuin sen ajatukselliseen sisältöönkin.. Hän tekee taidetta itselleen, mutta samalla siihen voivat samaistua toisetkin ihmiset:
Löytämisen ilo. Ja sitten kun tekee vaan itselleen; itselleen sellaista niin kuin ite tykkää, niin sitten todennäköisesti maailmassa on muutama muukin, joka vähän samanlaisista, samantapaisen ikkunan läpi kattoo maailmaa, niin siihen sit se tota joku toinen voi niin kuin löytää kanssa – niin kuin minäkin löydän jonkun muun töistä. Taiteessa ihminen kertoo toiselle ihmiselle omia näkemyksiään maailmasta ja elämästä ja sitten on aina muutamia, jotka ajattelee vähän samalla tapaa, tai samantapaisesti. […]. Semmoinen samaistumisen tunne on varmaan yksi. Mä näen jonkun – silloin tällöin näkee semmoisia taideteoksia, että tulee semmoinen tosi iloinen olo, että just noin. Vaikka vaan pari väriä on, ei sen tarvii olla mitään niin kuin kauhean tarkkaa, yksiselitteistä, vaan se semmoinen tunne, että just noin.
Hyvä teos jättää tilaa löytämiselle ja oivaltamiselle, mikä merkitsee sitä, ettei teosta ole selitetty puhki tai ettei se ole itsestään selvyys. Hyvä teos on siten moniulotteinen ja riittävän väljä. Taideteoksen lähtökohtina ovat alitajunnassa kehittyneet ajatukset, tulevan teoksen esityspaikka ja sitä ympäröivä tila. Nämä eri ulottuvuudet yhdistyvät, ja käsin tekemällä ajatus saa taideteoksen konkreettisen muodon. Lisäksi taideteoksen tekemiseen liittyvä käsityö on paitsi mukavaa myös uusia teosaiheita herättävää.
Tila ja tietysti sitten on idea, että mitä tekee ja sitten näitten sovittaminen, että käytännössä sitten tällaisessa tapauksessa edellyttää sitä, että menee sinne tilaan ja antaa sen vaikuttaa ja sitten takaraivossa on niitä omia aiheita, mitä, mistä aiheista sen niin kuin tekee, niin sitten ne rupee siellä alitajunnassa hitsautumaan ne; se tila, ja se mitä mä niin kuin tuon sitten siihen esille, niin yhteen ja se saa muodon sitten siinä ja jonkinlaisen muodon. Sitten mä tuon ne tarvikkeet ja materiaalin siihen tilaan ja rupeen siinä rakentamaan sitä – esimerkiksi tilateosta. Että mä en esimerkiksi tee enää mitään pienoismalleja, vaan se pienoismalli on päässä. […] On se idea, tila, paikka, ja sitten se paikka voi vielä sanella, että se määrää niin kuin, että siihen täytyy tuoda jotain, mitä en ollut etukäteen ajatellut siihen ideaan. Ei se sen kummempaa. Vähän niin kuin maalauksen sommittelu – tai piirustuksen.
Tuomo Blomqvistin teosten aiheet kumpuavat hänen omasta kokemusmaailmastaan. Teosten keskeisiä teemoja ovat olleet muun muassa aika, ajan kuluminen, rappeutuminen, häviö, uudelleen syntyminen sekä arvokkuus ja arvottomuus. Teoksessa yhdistyvät visuaalisuus ja kirjallinen sisältö. Näyttelyn kannalta olennaista on teosten tilaan muodostama kokonaisuus. Tuomon nuoruudenaikaiset maalaukset käsittelivät lapsuutta:
Mä muistan niin kuin ne ensimmäiset maalaukset, mitä mä tein ihan niin kuin raakana, etten ollut niin kuin mitenkään saanut mitään oppia noin. Niissä oli usein […] tällaisia niin kuin ahdistuneita aiheita. Paljon maalasin pikkulapsen kuvia, joka oli jossakin ahdistavassa tilanteessa yksin, nurkassa tai jotain, tai pelottavaa tapahtuvan. Varmaan mä oon käsitellyt siinä omaa lapsuutta ja tällaisia pelkoja. Kaikki taide on terapiaa, mutta kaikki terapia ei ole taidetta.
Vaikeinta on teoksen aloittaminen ja iän myötä teosten aloittamisen kynnys on vain kasvanut. Tilanahtauden vuoksi Tuomo Blomqvist on joutunut myös tuhoamaan teoksia: ”mä oon niin paljon niitä tuhonnut tuonne kaatopaikalle ja omasta mielestä ihan hyviä töitä, mutta kun ei voi säilyttää.” Suurimmat teokset voi usein purkaa osiin ja tarvittaessa koota uudelleen. Tuomo Blomqvist miettii teoksiinsa liittyviä tausta-ajatuksia jatkuvasti. Varsinainen työn tekeminen etenee vaiheittain ilman säännöllisiä työaikoja.
Se on niin kuin tavallaan sitä tausta-ajattelua taikka tuumiskelua. Sitten materiaalin keräämistä ja hankkimista. Ei tarkoita välttämättä kaupassa käyntiä, vaan mitä täältä löytyy ympäristöstä ja omista nurkista. Kynnys aloittaa teoksen tekeminen, niin se on aika korkea nykyään jo, että tietysti sitten jos on joku näyttely tiedossa tai oma näyttely tai muu vaikkapa tilaushomma, niin siinähän sitä motivaatiota jo, kun on deadline. […] Mulla on semmoisia niin kuin laiskotteluaikoja, että näennäisesti en tee mitään, vaikka ne asiat niin kuin kypsyy. […] Itse se fyysinen työ, niin sitten mä teen kyllä – painan täysillä melkein niin kuin ympäri vuorokauden, että mä oon sitten kiinni siinä hommassa vaan. Semmoisena, sanotaan niin kuin sykäyksinä, että mä en tee kovin sillai tasaisesti. Jotkut taiteilijat tekee näin, että ne herää aamulla ja pistää haalarit päälle ja tekee sen tietyn ajan joka päivä, mutta tota kyllä se mulla on semmoista niin kuin enemmän semmoisia niin kuin sykäyksiä se varsinainen tekeminen.
Oman taiteen tekemisen lisäksi arki koostuu kuvataiteen tuntiopettajan työstä ja erilaisten kurssien ohjaamisesta. Kiinnostus kotiseutuun, Jyväskylän Palokkaan, näyttäytyy alueen historian tallentamisena ja tutkimisena. Harrastus on myös antanut aiheita hänen teoksiinsa.
Historian tutkiminen on mulla semmoinen rakas harrastus, ja sitä mä teen aika paljon. Ja tallennankin, että mä oon tässä Palokan alueella niin osallistunut aktiivisesti nyt tällaisiin paikallishistorian tallentamiseen ja tutkimiseen. Se on esimerkiksi yksi juttu. Sitten ihan normaalisti lukeminen, seurustelu ja kaikkea, mitä siihen kuuluu. Että kyllä mä osallistun tähän ympäröivään yhteiskuntaan, niin kuin touhuihin muutoinkin kun taiteilijana, että tota sieltähän sitä saa materiaalia sitten niin kuin siihen taiteeseen.
Elämäänsä tyytyväinen Tuomo Blomqvist on myös pystynyt elättämään itsensä taiteella juuri siten kuin on itse halunnut: ”Mulla on ollut se ilo ja onni taiteilijana, että mä olen voinut tehdä niin kuin just sitä, mitä mä haluan.”
