anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Marjatta Holma Taide on taidetta ja kaikki muu on muuta Marjatta Holman (s. 1976) minimalistiset teokset ovat kannanotto hiljaisuuden ja kuvattomuuden puolesta. Vaikka Holma on piirtänyt lapsesta saakka, opiskeli hän ensin sairaanhoitajaksi. Holmalle suurinta iloa työskentelyssä tuottavat onnistumisen kokemukset ja hienojen rinnastusten löytäminen. Holmalle tärkein ja läheisin tekniikka on temperamaalaus. Istumme Marjatta Holman työhuoneessa, vanhassa Hellaksen makeistehtaassa. Marjatta on itse maalannut huoneen lattian harmaaksi, isot ikkunat täyttävät tilan auringon paisteella. Työhuone on hänelle tärkeä tila – hän ei ole koskaan tuntenut omakseen elämää, jossa työ ja vapaa-aika erotellaan toisistaan Oma työhuone ja kurinalainen, säntillinen elämä Marjatta Holma on piirtänyt jo lapsesta saakka, siihen kannusti jo hoitopaikka arkkitehti-isän toimiston työhuoneen pöydän alla. Marjatan lapsuudessa arkkitehditkin käyttivät vielä työssään kyniä, paperia ja viivoittimia, joten niitä oli aina saatavilla. Hänen kaksi vanhempaa sisartaan valmistuivat taiteilijoiksi, Maija Holma valokuvaajaksi ja Hanna Holma taidegraafikoksi, kaksoissisko on pianonsoitonopettaja Helena Holma. Mutta Marjatta ei heti uskaltautunut luovalle alalle siskojensa tapaan, vaan opiskeli ensin ihan toiseen ammattiin. Taiteilijan elämään liittyy edelleen epävarmuus elannosta. Työn tekemisen keskeyttävät erilaiset tilapäiset tuntityöt, joista saa tarpeellista lisätuloa. Varsinkin vastavalmistunut taiteilija saa miltei aina ensimmäisen tulonsa työttömyyskortistosta. Apuraha antaa mahdollisuuden keskittyä pelkästään oman ammattinsa toteuttamiseen. Se antaa vapauden kokopäiväiseen työskentelyyn kaikessa rauhassa. Elämä työhuoneen tai ateljeeasunnon ehdoilla on hyvä ja onnellinen tapa elää. Työhuoneen lisäksi Marjatta Holma tuntee omaksi paikakseen perheen kesämökin Pietarsaaressa. Mökki sijaitsee merenrannalla kallioiden ja avomeren aaltojen armoilla. Meren aallot, horisonttiviiva ja hiekkaranta ovat ehkä osaltaan antaneet vaikutteita Holman teosten värimaailmaan sekä pinnan rakenteeseen. Minimalistinen kuvattomuus kuvien tulvassa Marjatta Holman työskentelyssä merkityksellisintä on hiljaisuus ja kuvattomuus. Taiteilijan minimalistiset teokset ovat kannanotto hiljaisuuden ja kuvattomuuden puolesta. Nykypäivän kuvien...
anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Kyllikki Rämänen Lehmien hoitamista ja kuvataidetta Kyllikki Rämänen (s. 1947) on itseoppinut kuvataiteilija. Aiheet teoksiinsa Rämänen saa lapsuusmuistoistaan ja ympäristöstään. Erityisen rakas Rämäselle on hänen kotiseutunsa Kalmukoskella. Rämänen ei luonnostele maalauksiaan paperille, vaan ryhtyy suoraan maalaamaan. Hän myös työskentelee nopeasti, ja suurinta iloa taiteilija kokeekin työskentelyn sujuessa mutkattomasti. Kyllikki Rämänen on hoitanut koko aikuisikänsä lehmiä. Eläimet ja maalaiselämä ovat hänelle erityisen rakkaita. Samoin piirtäminen on ollut hänen harrastuksenaan lapsesta saakka, ja nyt kuvataiteesta on tullut suuri sisältöä ja iloa elämään antava asia. Kyllikki maalaa, veistää ja tekee grafiikkaa. Hän on käynyt erilaisia kuvataiteen kursseja ja pitänyt muun muassa Saarijärvellä siskonsa Marja Rämäsen kanssa taidenäyttelyn. Katastrofimaalarin hilpeät mustat taulut Kyllikki Rämänen on ollut jo lapsesta saakka luonteeltaan mietiskelijä. Isän ja tädin kanssa tutustuttiin luontoon, ukki kertoi tarinoita. Kyllikki piirsi sisarustensa kanssa paljon arjen tapahtumista ja mielikuvitusleikeistä. Vaikka 1950-luvulla maatilalla tehtiin paljon töitä, jaksoivat vanhemmat ja isovanhemmat olla kiinnostuneita lasten touhuista: ”Sitten kun ne jaksoi kuunnella ja ihmetellä meidän piirustuksia. Me piirrettiin ja vietiin aina jollekin mummolle tai vaarille tai isälle ja ne kahto ihan ihmeissään, että joo. Ja sitten myö ite kerrottiin, mitä siinä.” Tärkeä lapsuuden muistokin liittyy värikyniin: ”Kun mä voitin hiihtokilpailut ekaluokalla, niin […] mnä sain valita palkinnon. Siinä oli leluja, iha jotaki mitalia, niin mnä otin värikynät. Puuvärit. Minusta se on aika hieno, kun isä sanoi, että joo, minä tiesin het, mitä Kyllikki ottaa. Otin puuvärit.” Lapsuuden haaveena Kyllikki Rämäsellä oli, että hänestä tulisi piirtäjä tai ”pihan puhistaja”. Taiteellinen haave toteutui kuitenkin vasta aikuisiällä taideharrastuksen kasvettua nykyisiin mittoihinsa: Oikeastaan se on isän vika, että ruvettiin moalaamaan nyt uuvvelleen sitte, ku Marja innostui niihin silkkihuivimoalauksii. Ja...
anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Kimmo Schroderus ja Noora Schroderus Tekninen osaaminen osana teoksen sisältöä Noora Schroderus (s. 1982) ja Kimmo Schroderus (s. 1970) työskentelevät sekä yksin että yhdessä. Kuvanveistäkiä yhdistää halu hallita tietty materiaali ja tekniikka mahdollisimman hyvin. Heidän suurikokoiset yhteisteoksensa ovatkin olleetpitkän työstämisen tuloksia. Schroderukset huomauttavat, että taiteilijan toimeentulo ja työskentelymahdollisuudet ovat usein vaatimattomat. Toisaalta raha ei voi olla taiteilijan ainoa syy tehdä työtä, koska ainoastaan rahan vuoksi tehty taide ei täytä kaikkia taiteen kriteerejä. Noora Schroderus ja Kimmo Schroderus ovat taiteilijapari Salosta. He työskentelevät yhdessä, mutta tekevät myös täysin omia projektejaan. Heillä on myös erilliset työskentelytilat, joissa he tekevät omia teoksia siten, että näkevät toisiaan vain lounastauolla. Tässä haastattelussa on kuitenkin keskitytty nimenomaan taiteilijoiden yhteiseen työskentelyyn. Vaikka taiteilijoilla on erilainen lähestymistapa, heitä yhdistää samanlainen kunnianhimoinen suhtautuminen tekniseen osaamiseen. Nooran kanssa taas tää meidän kahden eri tyyppisen lähestymistavan yhdistelmä on ollu sellanen sanosko ehkä sillä lailla kokeilevampi, että asiat ei ainakaan mun mielestä oo ollu yhtä tiedostettuja, ne on ollu enemmän sellasia, että nyt tuli tämmönen idea, voisko nää yhdistää ja sit ollaan että öööhh… ja sit vaan tehdään se ja siitä lopputuloksesta tulee, sillon ku aattelee, että kaksi päätä laitetaan yhteen, ni siit lopputuloksesta tulee tietyllä tavalla mielenkiintosempi ja moniselitteisempi Jos ajatellaan sitä, ku me ollaan työskennelty yhdessä, no se vaikeus yhdistää meijän yhdessä tekeminen on siinä, että Kimmolla on ehkä erittäin maskuliininen tapa suhtautua asioihin mittoina, selkeinä asioina, selkeinä materiaalikokeiluna se on aivan päinvastainen kun mun oma lähtökohta, mulla on semmosta epämäärästä, sellasta vähän tuolta jotain, että mä en pysty mitenkään esittämään sitä, en luonnoksena, en materiaalina, en mittana, et se on mun jotain niin kun vähän tollast...
anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Tiina Pyykkinen Taide heijastuspintana Tiina Pyykkiselle (s. 1983) taide on ennen kaikkea vapautta ilmaista itseään. Valolla on keskeinen osa hänen maalauksissaan – hänen taiteensa tutkii erityisesti, kuinka erilaiset materiaalit taittavat ja heijastavat valoa. Kaksijakoisuuden, muodottomuuden ja piilottamisen teemat toistuvatkin hänen teoksissaan. Pyykkiselle ilmaisunvapauden kääntöpuoli on jatkuva epävarmuus, sillä kuvataiteilijan toimeentulo on hyvin vaihtelevaa, ja apurahoja myönnetään niukasti. Taiteella on ollut osa Tiina Pyykkisen elämässä lapsesta saakka. Hän kertoo pitäneensä piirtämisestä ja ollut kiinnostunut visuaalisuudesta. Omaa taiteilijaksi tulemistaan hän kuvaakin, että ”se on lähtenyt siitä omasta kiinnostuneisuudesta. Ja sitten kun on saanut mahdollisuuden opiskella.” Hän valmistui syksyllä 2014 kuvataiteen maisteriksi. Tiina Pyykkisen maalauksissa keskeistä on valo. Teos saattaa lähteä liikkeelle materiaalikokeiluista, joissa tutkitaan valoa: Mä teen paljon materiaalikokeiluja. Ihan yksinkertaisesti, että millä tavalla aineet toimii – toimii suhteessa toisiinsa, suhteessa valoon, suhteessa paikkaan. Mä oon paljon käyttänyt heijastavia materiaaleja, mitkä väistämättä reagoi ympäristöönsä. Piilottaminen ja paljastaminen Valon käyttäytymiseen vaikuttavat myös itse materiaalit: ”Esimerkiksi minkälaisia kiiltoasteita materiaali itsessään pitää sisällä. Millä tavalla se taittaa valoa, sillä on suuri merkitys.” Tiina pohtii, miten valo esittää ja piilottaa. Kaksijakoisuuden, muodottomuuden ja esittämisen sekä piilottamisen teemat toistuvat hänen teoksissaan. Virikkeitä omiin töihinsä Tiina Pyykkinen saa muiden taiteilijoiden teoksista ja omasta kokemusmaailmastaan: ”olla jossakin paikassa tai tehdä havaintoja”. Tekeminen synnyttää mielikuvia ja kysymyksiä, jotka ovat työskentelyn keskeinen lähtökohta. Tärkeä tekijä Tiinalle on teoksen pohjan rakentaminen, minkä jälkeen työskentely etenee kerroksittain. Vaikka alussa olisi ollut selväkin mielikuva tai suunnitelma, niin lopputulos ei välttämättä ole sen mukainen: Ensin rakennetaan ne pohjat ja sen jälkeen siis lähtee niitten suunnitelmien, mielikuvien ja kysymysten kautta tekemään sitä työtä. Useasti viime aikoina on käynyt siten, että joudun tekemään saman...
anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Päivi Meriläinen Naisen arjen pyhittäjä Tärkeitä painopisteitä kuvataiteilija Päivi Meriläisen (s. 1959) taiteessa ovat feminismi, äitiys ja uskonto. Meriläinen on myös työstänyt omaa sairauttaan taiteeksi. Hän sairastui vuonna 2011 kasvojen kolmihermotulehdukseen, jonka seurauksena hänen kasvojensa vasen puoli halvaantui. Peilin ääressä tehtävät kasvolihastreenit tarjosivat materiaalia omakuviin, joista pikkuhiljaa muotoutui paaviaiheinen teossarja. Keljonlahdessa, Päijänteen rannalla, sijaitsee entinen Karhumäen veljesten lentokonetehdas. Aikoinaan vesitasokoneet lähtivät Keljonlahden rannasta käyttäen läheistä rinnettä ja järvenselkää kiitoratanaan. Nyt rakennuksen täyttävät erilaiset työhuoneet, joista yksi kuuluu taiteilija Päivi Meriläiselle . Viihtyisä työtila, ikkunoista avautuvine Päijänne maisemineen, on tärkeä paikka Meriläiselle. Kaikkein tärkein paikka sijaitsee kuitenkin Haukiputaalla, Kurkelan saaressa. Hän alkoi rakentaa saareen saunarakennusta isän pikkuapulaisena ollessaan vain viisi vuotias. Edelleen elämään kuuluvat lomamatkat tuonne lapsuuden maisemaan. Ihan pienenä Päivi Meriläinen ei tiennyt olevansa mitenkään erityisen lahjakas piirtäjä, kunnes keskikoulussa Pulkkilassa hän ymmärsi omaavansa taidon, jota ei muilla ollut. Sen jälkeen hän tilauksesta piirsi hevoshulluille ystävilleen hevosenkuvia väsymykseen saakka. Lapsuudesta oli myös jäänyt mieleen kuva, josta hän kirjoitti haastattelun yhteyteen: Lapsena kävimme syrjäytyneen naispuolisen sukulaisen luona. Hän oli maalannut kukkia, tummanpunaisia ruusuja, keltaisia voikukkia, päivänkakkaroita, orvokkeja, ja ripustanut teoksensa kattoon – vieri viereen. Tämä näky jäi sieluun. Perheen isä oli tiemestarina TVH:n (Tie- ja vesirakennushallitus) varikolla. Äiti hoiti kotia ja perhettä johon kuuluivat Päivin lisäksi isosisko ja pikkusisko. Lapsuuteen kuului vahvana myös varikon ”kakaralauma”, jotka Päivi, lauman johtajana, usein johdatti enemmän tai vähemmän kiellettyjä asioita tekemään. Rangaistuksena hulvattomien ideoiden toteuttamisesta oli usein selkäsauna. Lahjakkuutensa vuoksi, mutta ehkä hieman myös osana murrosiän kapinaa, Päivi lähti, vanhempiensa pettymykseksi, opiskelemaan taidetta Lahteen. Valmistuttuaan taiteilijaksi hän lähti töihin Pohjois-Norjan kalatehtaille. Useiden opiskeluvuosien jälkeen kalatehtaassa työskentely, merellä kalastaminen ja pohjoisen upeat maisemat...
