Miksi hait tähän näyttelyyn?

Keskisuomalaisuus on iso osa identiteettiäni. Juureni ovat syvällä keskisuomalaisessa mullassa. Olen syntynyt, kasvanut, käynyt kouluni ja aikuistuttuani viettänyt lähes kaikki loma-aikani Keski-Suomessa. Oma ja sukuni historia sijoittuu Keski-Suomeen.

Missä olet asunut?

Olen syntynyt Konginkankaan Laajarannalla. Puolitoistavuotiaasta kuusivuotiaaksi asuin Konneveden Välimäen kylällä, sitten 18-vuotiaaksi Äänekosken Järvenpään kylällä. Oulussa 1980–1985, Helsingissä 1985–1987, Oulussa 1987–1989, sen jälkeen Helsingissä.

Mikä merkitys asuinpaikallasi ja synnyinpaikallasi on sinulle taiteilijana?

Asuinpaikkani ja synnyinpaikkani ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat väistämättä siihen mitä teen. Minä en olisi minä ilman elettyä elämääni ja paikkoja, joissa olen elänyt. Olin jo lapsena kiinnostunut tiloista. Kuljin metsässä, tutkin kivien koloja, kuvittelin luolia, sammalikossa näin miniatyyrimetsän, lahot kannot olivat linnoja. Vanhan maalaistalon pihapiirissä oli monenlaisia mielenkiintoisia rakennuksia ja rakennusten osia, ullakoita, sillanalusia, lattialuukkuja. Kaupungeista olen löytänyt lisää jännittäviä tiloja, porttikonkeja, kerrostalon ullakoita, teollisuusrakennuksia, työmaita. Nämä erilaiset muistot ja muistikuviin perustuvat kokemukset ovat usein veistosteni lähtökohtina. Toinen tärkeä teema minulle on maisema. En esitä sitä sellaisenaan, vaan teen havaintoja eri vuorokaudenajoista ja vuodenajoista, haen tunnelmaa auringonvalosta, veden kimalluksesta, syysyön pimeydestä. Ihmisfiguuriveistokset ja asetelmat perustuvat myös havaintoihin. En havainnoi ja esitä yksittäisiä ihmisiä ja asioita, vaan ihmisenä olemisesta, elämää itsessään.

Joku kirjoittaa muistojaan, joku maalaa, piirtää, minä rakennan muistoistani veistoksia. Haluan kertoa, että ympäröivällä tilalla on merkitystä, ympäristöään kannattaa tarkkailla. Tila vaikuttaa ihmiseen ja ihmisen hyvinvointiin. Ei ole samantekevää millaisessa ympäristössä elämme.

Pienissä veistoksissa veistän puuta, suuret teokset ovat enemmän sahatavaraa enkä välttämättä käsittele pintaa mitenkään. Suurissa teoksissa käytän puuta kuin rakennusmateriaalia, pienissä teoksissa veistän. Suuret tilaveistokset rakennan siten, että ne voi purkaa, kasata, kuljettaa ja varastoida helposti. Ne ovat kuin suurikokoisia koottavia legosettejä. Pienet veistetyt veistokset ovat enemmän perinteisiä veistoksia, veistämällä veistettyjä.

Kerro näyttelyyn esille tulevista teoksistasi.

”Pyörre” syntyi ajatuksesta rakentaa talon perustusmuotti. Ensin se oli kokonaisen talon perustus. Idea muhi päässäni useampia vuosia. Toteutuksen aika koitti 2011, kun tein näyttelyä Forum Boxiin Helsinkiin. Talon perustusmuotti supistui nurkan muotiksi ja samalla koko suureni. Halusin tehdä nurkasta sen kokoisen, että sisään mahtuu kulkemaan. Laitoin muotin vinoon, ikään kuin se olisi osittain painunut maahan. Muotin sisäpintaan löysin mustan kultakuvioisen tapetin. Tumma sisus tuo painoa veistokseen, vaikka teos on kokoonsa nähden hyvin kevyt. Tapetti tuo muotin sisään ajatuksen sisätilasta.

”Pöytä ja pullo, 2014” -veistoksen lähtökohta on muistikuva puolipyöreästä pöydästä eteisessä. Eteinen oli kylmä laudasta rakennettu tila vanhan tuvan edessä. Ulko-ovelle noustiin suurista kivilohkareista tehtyjä portaita myöten ja sisäpuolella nousu jatkui vielä kahden lankkuaskelman verran. Pöytä seisoi tuvan punamullattua seinää vasten. Vastapäisellä seinällä oli yhdeksänruutuinen ikkuna. Kuulas auringonvalo väreili pöydällä ja tuvan seinällä. Pöydällä oli vastapoimittuja puolukoita, puolukat olivat kirpeitä. Pöydän kolme sorvattua jalkaa olivat sirot, mutta pöytäpinta karkeista laudoista rakennettu. Myöhemmin huomasin, että pöytä oli pyöreän pöydän puolikas. Toinen osa oli jossain muualla.

”Pöytä ja pullo” -veistos on sekoitus muistoja, omaani ja muiden. Muistoihin on sekoittunut nähtyjä kuvia, kuultuja tarinoita, luettuja kertomuksia. Minä muistan pöydän ja eteisen näin, mutta muistikuvaani sekoittuu toisten kertomia tarinoita samasta tilasta. Eri ihmiset muistavat eri tavoin. Emme kuitenkaan enää koskaan saavuta mennyttä hetkeä ja tilaa, jotta voisimme tutkia objektiivisesti kuinka jokin asia tai tilanne oli. Jokaisen muistikuva on yhtä totta.

”Pöytä ja pullo” jatkaa asetelmaveistosteemaani. Olen tehnyt asetelmamaalausten innoittamana asetelmia keramiikkasavesta rakentamistani pulloista ja puusta veistetyistä hedelmistä. Asetelmani ovat rakentuneet puulaatikoiden päälle. ”Pöytä ja pullo” -teoksessa asetelman pääpaino on asetelman jalustassa, joka tällä kertaa on pöytä, jolla on esikuva todellisuudessa.

Mikä taiteen tekemisessä tuottaa suurinta iloa?

Ne hetket, kun työnteko sujuu. Se, kun joku saa jotakin minun tekemästäni työstä, jonkun tunteen, kokemuksen.