Anna Ruth

Anna Ruth

Haastattelu Kuraattorien keskustelu Näyttely Taiteilijan kotisivut Anna Ruth s. 1975 New Havenissa Connecticutissa Yhdysvalloissa, asuu Jyväskylässä Miksi hait tähän näyttelyyn? Minusta on tärkeä osallistua paikallisen taidekentän toimintaan mahdollisimman monella tapaa. Taiteilijaseuran vuosinäyttelyn haun otan aina haasteena. Kokeilen vuosinäyttelyihin uusia ideoita ja tekniikoita. Joskus näihin näyttelyihin pääsee, ja joskus ei. Mutta minun mielestä on tärkeää hakea, vaikka ei pääsisikään, sillä mitä useammat taiteilijat hakevat ja osallistuvat, sitä elävämmäksi taidekenttä muuttuu. Ja tietynlainen kilpailu parantaa myös taiteen laatua. Missä olet asunut? Olen asunut synnyinpaikallani vain neljä kuukautta. Sen jälkeen perheeni muutti New Yorkiin ja sieltä Kanadan Vancouveriin, kun olin neljän vanha. Yhdeksäntoistavuotiaana lähdin vaihto-oppilaaksi taidekouluun Englannin Winchesteriin, ja sieltä Ranskan Quimperiin, josta valmistuin taiteen maisteriksi muutaman vuoden opiskelun jälkeen. Lisäksi olen asunut Italiassa reilut neljä kuukautta ja Ranskan Lyonissa yhden vuoden taiteilijaresidenssissä. Tulin taiteilijaresidenssiin Jyväskylään vuonna 2002 ja olin sen jälkeen paljon täällä. Voisi melkein sanoa, että olen asunut Jyväskylässä pidempää kuin muissa kaupungeissa. Jyväskylässä olen virallisesti asunut vuodesta 2006 lähtien. Mikä merkitys asuinpaikallasi ja synnyinpaikallasi on sinulle taiteilijana? Synnyinpaikalla ei ole minulle suurta merkitystä. Ehkä siksi, että olen muuttanut asuinpaikkaa niin paljon, ja minulla ei näin ollen juurikaan siteitä synnyinmaahani tai yhteen tiettyyn paikkaan. Asuinpaikkakin on minulle hieman väljä käsite, kun olen asunut useassa eri paikassa ja maassa. Asuinpaikka merkitsee ehkä niitä mahdollisuuksia mitä kukin paikka tarjoaa, ja miten ne mahdollisuudet käyttää hyödykseen. Jyväskylän salliva ilmapiiri oli hieno kokemus Ranskan suhteellisen jäykän ja sisäänpäin lämpiävän ilmapiirin jälkeen. Siellä täytyi toimia muiden systeemien sisällä, ja omia ideoita oli vaikea viedä eteenpäin. Jyväskylässä tunsin, että kaikki on mahdollista, ja siltä pohjalta rupesin sitten myös toimimaan. Ja olen toiminut tähän päivään saakka. Jos...
Henna Vainio

Henna Vainio

Haastattelu Kuraattorien keskustelu Taiteilijan kotisivut Näyttely Henna Vainio s. 1981 Jyväskylässä, asuu Lontoossa Miksi hait tähän näyttelyyn? Olen kotoisin Jyväskylästä, mutta asuinpaikkani on opiskelun ja työn myötä ollut viimeisten kymmenen vuoden ajan Lontoo. Kauan ulkomailla asuneena olen pitkään halunnut tutustua Keski-Suomen taidekenttään paremmin. Näyttelyyn hakeminen tuntui hyvältä tavalta saada tuntumaa taiteen tekijöistä ja nykytaiteesta maakunnassa. Mikä merkitys asuinpaikallasi ja synnyinpaikallasi on sinulle taiteilijana? En koe, että synnyinpaikallani olisi varsinaista merkitystä minulle taiteilijana, mutta nykyisen asuinpaikkani Lontoon vaikutteilla on varmasti ollut suuri merkitys työskentelyni kehittymisen kannalta. Kerro näyttelyyn esille tulevista teoksistasi. Näyttelyyn tulevissa teoksissani olen mm. valanut arkipäiväisistä ruokatarvikkeista, kuten pähkinöistä ja kaalinlehdistä, pieniä lyijy-, vaha- ja pronssiveistoksia ja yhdistänyt niitä osaksi suurempia veistoksellisia kokonaisuuksia, joissa olen käyttänyt lasia, kipsiä ja terästä. Mikä taiteen tekemisessä tuottaa suurinta iloa? Käytän teoksissani paljon kipsiä sen erinomaisten käsittely- ja valumahdollisuuksien takia. Muottien avulla teen niin kerrannaisia kuin sarjoja, jotka yhdistän tekoprosessin aikana erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Erillisten palojen vaihdettavuus ja muokattavuus – ajatus modulaarisuudesta – on tärkeä osa työprosessiani ja johtaa useisiin eri yhdistelmiin. Minusta on mielenkiintoista, että englannin kielen sana ”casting” voidaan ymmärtää niin esineen valamisena kuin osajakona tai roolituksena teatterissa. Juuri tällaisen veistoksellisen ”uudelleenroolituksen” kautta niinkin arkipäiväinen asia kuin pähkinä voi näyttäytyä täysin uudessa valossa, tai humoristisessa mielessä ”ladattuna”. Käytät materiaaleja niiden omista lähtökohdista. Mitä materiaalit merkitsevät? Materiaalit ovat mielestäni aktiivisia, koska ne sisältävät erilaisia visuaalisia, symbolisia, koristeellisia, assosiatiivisia ja muita merkityksiä, joista eri käyttäjä ymmärtää jokaisen eri tavoin. Materiaalien kautta olen kiinnostunut erilaisten merkitysten avaamisesta ja päällekkäin asettelusta. Uskon, että sen seurauksena jonkinlainen hierarkioiden litistyminen ja käännös voi tapahtua, ja jännite/lataus syntyä. Ketkä taiteilijat ovat sinulle tärkeimmät suhteessa omaan työhösi? Viimeaikaisista näyttelyistä...
Sirpa Varis

Sirpa Varis

Haastattelu Kuraattorien keskustelu Näyttely Taiteilijan kotisivut Sirpa Varis s. 1985 Kuopiossa, asuu Jyväskylässä Miksi hait tähän näyttelyyn? Syy miksi hain tähän näyttelyyn on suurimmalta osalta se, että näyttelyn avoin haku ilman, että kuuluu mihinkään taiteilijaseuraan tai -yhdistykseen, mahdollisti ja madalsi hakemisen kynnystä. Mahdollisesti näen tämän hyvänä tilaisuutena enempään näkyvyyteen taiteilijana ja sarjakuvamaisen/kuvasarjataiteen esilletuomisena kuvataiteen kentällä perinteestä poikkeavin tekniikoin – olen yksi tekstiilin keinoin kuvia työstävistä taiteilijoista. Missä olet asunut? Olen asunut vain Kuopiossa ja Jyväskylässä, jonne muutin 24-vuotiaana. Mikä merkitys asuinpaikallasi ja synnyinpaikallasi on sinulle taiteilijana? Asuinpaikkani tai synnyinpaikkani merkitys itselleni taiteilijana välittyy teoksissa seuraavasti: tarkkailen ympäristöä ja ihmisiä sekä pieniä yksityiskohtia sijainnissani. Asuinpaikaksi en laske vain pysyvää osoitettani, vaan myös paikkoja, joissa olen asunut esimerkiksi kaksi päivää, vaikka yleisemmin sitä kutsuttaisiin vierailuksi. Vierailuajankohtani aikana puhun majapaikastani “kotina” ja muodostan itselleni hetkellisiä lempipaikkoja ja havainnoin ihmisiä ja pieniä nyansseja – esimerkiksi tunnelmia – paikoissa, ja niillä on vaikutusta teoksiini. Kerro näyttelyyn esille tulevista teoksistasi. Näyttelyyn tuleva teossarja on kahdeksan pienen kuvan kuvasarja, eräänlainen tekstitön sarjakuva ulkoisesta ja sisäisestä muutoksesta. Teokset on toteutettu käytetyille teepussipapereille kirjoen mustalla puuvillalangalla ja kultaisella keinokuitulangalla. Teosteni inspiraationa on ollut ikääntyvät ihmiset elämässäni, joiden muuttuvia olemuksia olen seurannut vanhojen valokuvien ja nykyhetkien kautta heidän seurassaan ollessani. Työt on toteutettu piirrosmaisin kuvin perinteisellä käsityömenetelmällä. Kirjontamateriaalina on puhtaasti konkreettinen käyttötarkoitukseensa tarkoitettu lanka, mutta pohjamateriaalissa olen toteuttanut kokeellisuutta käyttämällä epäkonventionaalisia materiaaleja tekniikkaan nähden. Mikä taiteen tekemisessä tuottaa suurinta iloa? Taiteen tekemisessä suurin ilo on lähes aina valmis teos, jos siihen on tyytyväinen. Merkittävää on myös tekemisen prosessi: välillä turhauttavankin työstämisen jälkeinen tyytyväisyyden tunne, kun työ onnistuu ja pääsee lopulliseen toteutusvaiheeseensa. Luonnostelu- ja alun työstämisvaihe on aina intuitiivista, mikä...
Sivun valokuvat: Jari Kuskelin

JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEO

Kauppakatu 23
40100 Jyväskylä

puh. 014 266 4391
puh. 014 266 4398
www.jyvaskyla.fi

SAARIJÄRVEN MUSEO

Herajärventie 2

43100 Saarijärvi

puh. 044 4598 412
puh. 044 4598 411
www.saarijarvi.fi/museo

KEURUUN MUSEO

Kangasmannilantie 4
42700 Keuruu

puh. 040 965 5597
www.keuruunmuseo.fi

GALLERIA JARSKA

Ryöppäläntie 59
Tarvaala, Saarijärvi

puh. 044 4598 411
www.saarijarvi.fi/museo