Kuraattorit keskustelevat Galleria Jarskan näyttelystä

Teija Isohauta ja Samuli Heimonen

Naoji Ishiyama rakentaa oman näyttelynsä Saarijärvelle Juholan Galleria Jarskaan. Hänen teoksensa kuvaavat teknistä prosessia, jonka kuivaneulatekniikkaa käyttävä graafikko käy läpi valmistaessaan lopullista teosta.

On jännittävää seurata miten kuivaneulateos syntyy. Se on tekniikkana armoton, koska kaikki kuparilevylle piirretyt viivat näkyvät lopullisessa teoksessa. Kuvaan liittyy monia teknisiä vaiheita: välivedoksia ja korjauksia, onnekkaita sattumia ja virheitä.

Ishiyama levittää katsojan eteen koko prosessin välivaiheineen. Itse teos on tässä tapauksessa koko matka, ei vain lopullinen valmis kuva.

Olen taiteilijana erittäin kiinnostunut näkemään muiden taiteilijoiden työprosesseja. Harmillisen harvat taiteilijat esittelevät työnsä vaiheita avoimesti. Ne kiedotaan mielellään salaperäisyyden harsoon.

Ishiyaman aiheena on viime aikoina ollut luonto. Galleria Jarskassa olevien isojen vedosten mallina on ollut luonnosta löytynyt piskuinen keppi ja kukka.

Ishiyama piirtää kukan ottaakseen sen haltuun. Hän tekee maailmasta kuvan, jotta voisi ymmärtää sitä paremmin.

Kepit ja kukat tuntuvat kasvavan teoksissa samalla tavalla orgaanisesti kuin itse sarja työvaiheineen.

Näihin kuviin on suorastaan tuhlailtu huolellisuutta. Se miellyttää silmää, koska se ei ole taiteessa tänä päivänä itsestään selvää.

Kepistä kasvaa suurennettuna lähes mytologinen olento. Se kuvaa hyvin myös japanilaista luontosuhdetta. Šintolaisuus näkee koko luonnon täynnä henkiä ja jumaluuksia.

Ehkäpä japanilaistaustaisen Ishiyaman aika Suomessa on rauhoittanut ja rajoittanut hänen ilmaisuaan ja aihemaailmaansa. Hänen vanhemmat teoksensa näyttävät monimutkaisilta ja jopa rajuilta.

Nuorempana Ishiyama pyrki aina löytämään jonkin erikoisen esineen kuvauksensa kohteeksi, löytämään jotain poikkeavaa. Japanissa taiteilijalla on isompi paine erottua massasta kuin Suomessa, ihan jo pelkän väkimäärän takia. Suomeen tultuaan samaa painetta ei ollut, ja Ishiyama alkoi tarkkailla ympäristöään eri mittakaavassa.

Uudet luontoaiheiset teokset ovat vailla turhia tehosteita. Usein oivallus siitä, että vähemmän on tehokkaampaa, vaatii taiteilijalta pitkän matkan.


JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEO

Kauppakatu 23
40100 Jyväskylä

puh. 014 266 4391
puh. 014 266 4398
www.jyvaskyla.fi

SAARIJÄRVEN MUSEO

Herajärventie 2

43100 Saarijärvi

puh. 044 4598 412
puh. 044 4598 411
www.saarijarvi.fi/museo

KEURUUN MUSEO

Kangasmannilantie 4
42700 Keuruu

puh. 040 965 5597
www.keuruunmuseo.fi

GALLERIA JARSKA

Ryöppäläntie 59
Tarvaala, Saarijärvi

puh. 044 4598 411
www.saarijarvi.fi/museo